TRANSVALLANKUMOUS NYT!

Kokoonnumme Kiasman edessä lauantaina 24.3.2018 klo 14. Mielenosoituksen ohjelmasta lisäinfoa myöhemmin.

(briefly in English below)

SUKUPUOLEMME JA KEHOMME OVAT MEIDÄN JA MEILLE KUULUU ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS

On aika murtaa lääketieteen auktoriteettien valta transsukupuolisuuden määrittelyssä ja transihmisten elämää koskevissa päätöksissä. Transsukupuolisuutta vain oppikirjojen avulla lähestyvät ja siitä kokemuksellisesti tietämättömät lääkärit eivät saa enää olla esteenä meidän mahdollisuuksillemme muokata kehojamme ja elää todeksi sukupuoliamme.

Sukupuolemme ja elämämme eivät mahdu lääketieteen ahtaisiin ihanteisiin. Ableismi, läskifobia ja sukupuolibinäristiset oletukset rajoittavat mahdollisuuttamme saada haluamiamme ja tarvitsemiamme lääketieteellisiä hoitoja.

Kaikissa lääketieteellisissä ja juridisissa päätöksissä, jotka liittyvät sukupuolenkorjaukseen, on siirryttävä oitis tietoon perustuvan suostumuksen periaatteeseen (informed consent). Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi lääketieteellisten toimenpiteiden kohdalla lääkäri kertoo hoitoja hakevalle tarkemmin hoidoista, niiden vaikutuksista ja niihin mahdollisesti liittyvistä riskeistä, minkä jälkeen henkilö saa itse päättää, mitä hoitoja hän haluaa tai ei halua.

VALTIO EI VOI KAHLITA MEITÄ – TRANSVALLANKUMOUS NYT

Valtio rajoittaa transihmisten itsemääräämisoikeutta translailla. Nykyinen translaki edellyttää juridisen sukupuolen vahvistamiseksi paitsi transdiagnoosia, myös 18 vuoden ikää, lisääntymiskyvyttömyyttä ja Suomen kansalaisuutta tai asuinpaikkaa Suomessa.

Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ilmentää kaikkein räikeimmin valtion oikeutta puuttua kehoihimme. Se osoittaa konkreettisesti kuinka yleensä menneisyyteen liitettävä eugeniikka elää myös nykyisyydessä. Valtion pyrkimykset muokata kehojen ominaisuuksia haluamansalaisiksi ei ole loppunut.

Cisnormatiivisuutta ja lisääntymiskykyyn liittyviä oletuksia uhmaavat kehot ovat valtiolle yhä uhka. Tämä näkyy myös siinä, miten intersukupuolisia lapsia leikataan yhä kosmeettisista syistä: kehoja, jotka eivät ole cisnormien mukaisia, muokataan jo vauvana ja ilman intersukupuolisten itsensä suostumusta, kun taas aikuisten transihmisten pääsyä hoitoihin – jotka muokkaavat kehoa cisnormien vastaiseksi – rajoitetaan ja kontrolloidaan.

Me emme halua pyytää valtiota tunnustamaan sukupuoltamme, vaan haluamme enemmän konkreettisia edellytyksiä elää ilman pakkoa myötäillä cisnormatiivista kulttuuria. Haluamme parempia terveyspalveluita, joissa sukupuolen moninaisuus on normi eikä poikkeus. Haluamme esimerkiksi kehoa muokkaavien hormonien olevan vapaasti saatavilla ilman edellytystä transdiagnoosista.

Haluamme kulkea kadulla ilman pelkoa ja haluamme, että suhteitamme muihin ihmisiin eivät väritä seksistiset ja cisnormatiiviset oletukset.

Haluamme maailman, jossa transihmisiä ei enää aseteta symboliksi sukupuolen moninaisuudesta – haluamme maailman, jossa kysymys sukupuolen moninaisuudesta koskettaa kaikkien ihmisten elämää.

Samalla haluamme kulttuuria, jossa on tilaa monenlaisille transkokemuksille – myös niille joissa ei ole kyse vain “itsensä löytämisen” ilosta: kulttuuria jossa transsukupuoliset voivat tuoda esiin epävarmuutta, pelkoa, dysforian rajoittavuutta ja vihaa cisnormatiivista kulttuuria kohtaan.

ABLEISMI KITKETTÄVÄ HOITOJÄRJESTELMÄSTÄ

Nykyisessä hoitojärjestelmässä transdiagnooseja myöntävät yksiköt voivat olla antamatta tutkittavalle hänen toivomaansa diagnoosia tai laittaa tutkittavan kuukausien tai jopa vuosien mittaiselle ”jäähylle” vetoamalla tämän psyykkiseen toimintakykyyn. Tämä on yksinkertaisesti ableismia eli toimintakykyyn, sairauteen tai vammaan perustuvaa sortoa.

Nykyinen käytäntö on monella tavalla ableistinen. Transdiagnoosin tekeminen perustuu mielenterveyden häiriöiden poissulkemiseen. Tutkimukset siis pyrkivät selvittämään, onko tutkimuksissa olevalla henkilöllä mielenterveysongelmia, josta halu hakeutua transprosessiin voisi kummuta. Tämä stigmatisoi mielenterveysongelmia.

Jos tutkittavalla on aiemmin saatuja mielenterveysdiagnooseja, se saattaa vaikeuttaa transdiagnoosin ja hoitojen saamista – tai ainakin aiheuttaa tutkittavalle pelkoa siitä, että näin saattaa tapahtua. Tutkimuksissa olevalta myös oletetaan kohtuuttoman hyvää toimintakykyä suhteessa siihen, kuinka stressaavia transtutkimukset voivat olla. Tämä voi estää tutkimuksissa olevia hakemasta apua mielenterveysongelmiin, jos heillä sellaisia on.

Nykyinen diagnostiikka ei myöskään ota huomioon sitä, että transtutkimukset voivat kuormittavuudessaan pahentaa niitä mielenterveyden häiriöitä, joita tutkimuksissa pyritään ulossulkemaan ja joiden perusteella “jäähyjä” jaetaan. Lisäksi eläminen transfobisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa vaikuttavat mielen mekanismeihin ja tapaan olla maailmassa. Jokapäiväiset transfobian kokemukset ja sen vaikutus toimintakykyyn (vähemmistöstressi) sekä kehodysforia altistavat psyykkisille ongelmille, kuten masennukselle.

LOPPU LÄSKIFOBIALLE

Rintakehäkirurgiaan pääsemiselle on nykyisessä hoitojärjestelmässä asetettu painoindeksirajoja. Lihavilta transihmisiltä voidaaan siis evätä lähete rintakehäkirurgiaan ja asettaa ehdoksi tietyn painoindeksin saavuttaminen.

Lihavien syrjintä terveydenhuollossa ei rajoitu pelkästään transprosessiin, vaan se on laajempi ilmiö, jossa yhteiskuntaan syvään juurtuneet kehoideaalit ja näitä ideaaleja myötäilevät lääkärit estävät lihavia saamasta tarvitsemaansa hoitoa. Kun lääkärit estävät lihavien pääsyn rintakehäkirurgiaan, he puhuvat nukutukseen tai esteettiseen lopputulokseen liittyvistä riskeistä, mutta ohittavat sen, että rintakehäkirurgian evääminen itsessään on riski henkilön koko hyvinvoinnille ja terveydelle.

Rintakehäkirurgian eväämisessä lihavuuteen liittyvin syin onkin kyse lääkärien vallasta määritellä kehodysforia vähäpätöiseksi asiaksi, joka ei hoitamattomana uhkaa henkilön terveyttä. Leikkauksia, jotka lääkärit mieltävät terveyden kannalta välttämättömiksi, tehdään kyllä lihavillekin, vaikka esimerkiksi nukutukseen liittyy silloinkin riskejä.

Kehodysforia on todellinen ja aina yksilöllinen kokemus ja vain me itse voimme määritellä, kuinka haluamme sitä hoitaa. Lisäksi jokaisella tulisi olla oikeus saada tarvitsemaansa hoitoa huolimatta siitä, onko sen lopputulos cisnormien mukainen tai lääkärin silmää miellyttävä.

MUUNSUKUPUOLISET TIETÄVÄT ITSE MITÄ TARVITSEVAT

Nykyinen hoitojärjestelmä jakaa transdiagnoosit kahtia: diagnoosi “F64.0 Transsukupuolisuus” on suunnattu binääreille transihmisille eli transnaisille ja -miehille, kun taas “F64.8 Muu sukupuoli-identiteetin häiriö” on suunnattu muunsukupuolisille ja sukupuolettomille.

Diagnoosista riippuu se, mitä lääketieteellisiä hoitoja saa ja kuinka helposti. Ainoastaan F64.0 kattaa kaikki hoitojärjestelmän tarjoamat hoidot. Silloinkin kun transpolien lääkärit kirjoittavat muunsukupuoliselle lähetteen hänen haluamiinsa hoitoihin, voivat kirurgit silti kieltäytyä tekemästä esimerkiksi rintäkehäkirurgiaa muunsukupuoliselle.

Myös muunsukupuoliset voivat kokea dysforiaa kehostaan, kun taas jotkut transnaiset ja -miehet eivät välttämättä koe sitä lainkaan. Hoitojärjestelmässä onkin siirryttävä tietoon perustuvan suostumuksen periaatteeseen. Vain siten itsemääräämisoikeutemme voi toteutua. Kokemuksemme ja elämämme kehoissamme on monimuotoisempaa kuin lääkärit voivat kuvitellakaan.

TRANSREVOLUTION NOW!

Join us for a demonstration at Sat 24th of March at 2 pm. We start at Kiasma (Mannerheiminaukio 2).

OUR GENDERS AND OUR BODIES BELONG TO US! WE HAVE THE RIGHT FOR SELF DETERMINATION

It is time to smash the authority that medicine has exerted over the definition of being trans and the decisions over trans lives. Doctors who approach being trans by reading textbooks, who do not have lived experience of their own, are not to stand between our possibilities for tending to our bodies and living our genders as a reality.

Our genders and our lives do not fit the narrow box of medical ideals. Ableism, fat phobia and gender binarist assumptions limit our possibilities to get the medical treatments we want and need.

All medical and juridical decision making regarding transitioning must at once be changed to a process based on informed consent. This includes the possibility for a person seeking treatment to make a decision on what treatment they do or do not want, based on the specific information that doctors would be required to give to them on the treatments and the effects and possible risks they include.

THE STATE CAN’T KEEP US CHAINED – TRANS REVOLUTION NOW!

The state restricts trans rights for self determination with legislation concerning trans persons. The current legislation’s requirements for juridical transition are not only trans diagnosis, but also age of 18, infertility, and Finnish citizenship or residency.

The demand for infertility is the grossest signifier of the state’s right to interfere with our bodies. It is a concrete example of eugenics that is alive and well today. The state’s objective to choose bodily properties for people is not a thing of the past.

Bodies that challenge cis normativity and fertility assumptions are still a threat to the state. This manifests also in the cosmetic surgery of intersex children: bodies that do not conform to cis norms are modified as babies, without the consent of intersex individuals themselves. All the while consenting adult trans people are denied the freedom to choose their treatments, because these modifications go against cis norms.

We do not want to ask the state to recognize our genders. We want more concrete possibilities to live without having to bend to cis norms. We want better health services, where gender diversity is the norm, not the anomaly. We want free access to body modification hormones without a requirement of a trans diagnosis.

We want to walk the streets without fear. We want our relations to other people to be free of sexist and cis normative assumptions.

We want a world where trans people are not a symbol of gender diversity – a world where gender diversity is a part of everyday life.

We also want a culture that allows space for diverse experience on being trans – also other besides the joy of “finding one’s true self”. We want a culture where trans people can express uncertainty, fear, the restricting effects of dysphoria, and anger toward the cis normative culture.

HEALTH CARE MUST BE RID OF ABLEISM

The current system allows the treating health care unit to refrain from granting the trans diagnosis that the examinee requires, or put them on hold from the examination process for months of even years, on grounds of the examinee’s psychic condition. This is simple ableism, meaning discrimination based on ability, illness or injury.

The current procedure is ableist in many ways. Trans diagnosis is arrived by ruling out mental health disorders. The examination means to find out whether the examinee has mental health problems that could be the root of their desire to transition. This creates stigma on mental health problems.

If the examinee has previous diagnoses concerning mental health, trans diagnosis and treatments might not be as readily granted. At least the system has the examinee afraid that this might be the case. The examinee is also required to function astoundingly well during the examination, even though it is a very stressful process. This might create difficulty for people in the trans examination process to seek help for possible mental health problems.

The current diagnostics also overlook the fact that the immense strain of the trans examination process can make worse those mental health disorders that the examination seeks to rule out and on which grounds the process might be put on hold. Also life in a transphobic society and culture impacts the mechanisms of the mind and a person’s way of dealing with the world. Everyday experiences of transphobia and the toll it takes on one’s function (minority stress), along with body dysphoria, make one more liable to acquire mental health problems, like depression.

END FAT PHOBIA

The current system has a varying set of BMI limits for chest surgery. Fat trans people can thus be denied chest surgery and given a condition of “achieving” a certain BMI.

Discrimination against fat people in the health care system is a wider phenomenon, which allows the society’s deeply ingrained body ideals and doctors who enforce these ideals to not grant fat people the treatments they need. When doctors deny fat people chest surgery, they speak of the risks involved in anesthesia and the esthetic value of the end result. They do not address the fact that denying the surgery is itself a danger to the person’s health and wellbeing.

When doctors deny chest surgery based on fatness related issues, they exert their power to define body dysphoria as a minor issue that would not be a threat to an individual’s health if untreated. Operations that are deemed vital are performed on fat people even though anesthesia has the exact same risks in those operations.

Body dysphoria is a real experience that is always unique to the individual. We ourselves are the only ones who have the ability to define the necessary treatment for it. Everyone should also have the right to get the treatment they need, whether or not the end result fits cis norms or pleases the doctor’s eye.

NONBINARY PEOPLE KNOW WHAT THEY NEED

The current system uses two trans diagnoses: the diagnosis F64.0 that ICD-10 has dubbed “Transsexualism” includes binary trans people, meaning trans women and trans men, while F64.8, “Other gender identity disorders”, encompasses nonbinary and agender people.

The sort of diagnosis that one is given determines the medical treatment one receives and how easy one gets it. Only F64.0 grans one access to all the treatments that the system offers. Even if a trans clinic doctor writes a nonbinary person a referral to the treatment they wish for, the surgeon might refuse chest surgery from a nonbinary person based on their diagnosis.

Also nonbinary people can have body dysphoria, whereas some trans women and trans men might never experience it. The system must update itself to an informed consent principle. That is the only way to or us to enact our right for self determination. Our experiences and our lives in our bodies are more diverse than the doctors can ever imagine.